OV:N PURJEHDUSJAOSTON
HISTORIIKKI
Kun OV perustettiin Kivekkään Lassen
johdolla vuonna 1962, tarkoitus oli lähinnä moottoriveneily,
mutta kaukonäköisenä Lasse oli sääntöjä laatiessaan huomioinut
myöskin purjeveneet silloista huolimatta. Niinpä telakalle
ilmaantui talvehtimaan pari purjevenettä, Arjaksen 5.5 mR Kajava
ja Joutsenen Sulka. Oli aika perustaa OV:hen purjehdusjaosto,
mikä toteutettiin Arjaksen Antin toimesta hallituksen
päätöksellä vuonna 1966. Ja seuraavana veneenä alueelle tuli
Arimon Kallun Hjorno. Puuhamiehenä Antti haali Riihilahdesta
meitä "villejä" tähän järjestötoimintaan ahkerasti ja muistini
mukaan Zorikamme merkittiin neljäntenä veneenä OV:n rekisteriin
samaan aikaan kun useampiakin veneitä listattiin OV:hen.
Telakan, mutalikon, edustalle oli syksyllä 1967 ankkuroitu siis
useita pursia, kölisyvyyksiltään 1,10 metristä alkaen, ja
maihinhan ne oli saatava. Siispä talkoot pystyyn ja
nosto-/laskurataa rakentamaan. Onneksi joukko
moottoriveneilijöitä osallistui näihin talkoisiin ja saatiin
aikaiseksi, rata, joka kahdesta siirrosta huolimatta palvelee
koko venekantaamme vieläkin. Ja tästähän lähti toimimaan OV:n
purjehdustarinat.
Ensimmäiset kisat jarjestettiin Laajalahdella vuonna 1967,
osallistujia Suomen huippupäästä 9 kpl, mm. Eki Aikala. Kisat ja
lahden olosuhteet, tuulta eikä aallokkoa, miellyttivät niin,
että viikon kuluttua piti järjestää uudet kilpailut, osanottajia
n. 20 venekuntaa ja siitähän järjestelyt jatkuivat. Kilpailut
laajenivat ja laajenivat, parhaimmillaan Laajalahden avoimiin
osallistui 148 venekuntaa, lahti oli täynnä kisailevia veneitä,
mutta into hiipui ja järjestäjistä tuli ongelma. Yritimme vielä
EPS:n kanssa, mutta ei onnistunut, ja kisajärjestelyt loppuivat.
Kerran vielä makeata suuhun, kun Finnair tiedusteli ratojamme
Euroopan lentoyhtiöiden kisailuihin
ja kuin mato koukussa, siihen takerruimme. Paras anti oli näistä
kisoista, kun tiukka britti kehuskeli purjehtineen kilpaa ympäri
maailmaa, mutta ei ole kohdannut näin tarkkoja starttilinjoja
eläissään - kiitos Lehtosen Jukan prisman.
Ja vielä kerran houkuttelin porukan kasaan järjestämään
2.4:sille eri luokkien mestareille kisat ankarissa
olosuhteissa Laajalahdella . Tuulta kyllä riitti ja hyvä,
että veneet pysyivät pinnalla, mutta kisahenkeä kyllä riitti ja
tuomaristolle lämpöä riitti Idan kiukaalta. Ja kerran vielä
kiellon päälle. Kokosimme joukkomme 2.4 mR-veneitten avoimiin
SM-kisoihin ja uusilla "makkararadoilla". Oli mielenkiintoinen
kisa oikuttelevissa keleissä ja uudella systeemillä.
Lopputuloksiin tarvittiin jopa videoita ja sääntökirjaa
asioitten selvittämiseksi. ja kyllä näkyi, että into oli
hiipunut siihen malliin, että annetaan tilaa jnnokkaammille,
OV:n porukalta oli "puhti pois"
Kuusikymmentäluvun lopulla OV osallistui Haipurjehtijat ry:n
järjestämään Hai-cup'iin. OV voitti vieraissa hankolaiset ja
naantalilaiset sekä kotona uusikaupunkilaiset. Näin OV selvisi
loppuotteluun, joka pidettiin Lahdessa. Vesijärven tuulia eivät
meripurjehtijoiden nenät oikein haistaneet ja Lahden
Purjehdusseura voitti finaalin. Cup'in kilpailut suoritettiin
kaksimiehistöisin joukkuein siten, että järjestävä seura antoi
käyttöön neljä venettä, jotka arvottiin. Koska kaikki veneet
eivät välttämättä olleet aivan samanveroisia, saattoi
arpaonnellakin olla oma vaikutuksensa tuloksiin. Kukin joukkue
sai halutessaan käyttää omia purjeitaan. OV:ssa oli tuolloin
neljä kilpailukuntoista Hai-venettä: Merihai II (J. Lehtonen),
Haikara (Väänänen & Jaakkola), Martina (M. Riihimäki) ja Hjorno
(K. Arimo). Kotiottelu järjestettiin em. veneillä Lauttasaaren
lounaispuolisilla vesillä, missä myös pidettiin keskiviikkoisin
harjoituskilpailuja. Hai-purjehdus OV:ssa lopahti omistajien
vaihtaessa muihin luokkiin tai muuten vain lopettaessa
kilpailemisen.
Mukavina muistoina ovat edelleenkin nuo saaritapaamisemme
viikonloppuisin, eri Espoon saarissa.Grillailtiin ja huulta
heiteltiin, katsoimme jopa jalkapalloa telkkarista
rantakallioilla pitkien piuhojen varassa ja vilusta väristen
aamuvarhaiseen. Jaostomme osallistui myöskin useille
juniorileireille valmennussyistä ja osanottohan oli
parhaimmillaan yli 60 junnua ja näillä leireillä kunnostuivat
"Mimmiliigamme" ja varsinkin Mäkelän Antti, joka nimitettiin
"Pääemännöiksijäksi".
Toimintaa oli, mutta se hiipui ja nyt tarvittaisiin uusi
"Puuha-Petteri" herättelemään tuo vanha vire toimintaan entiseen
malliin. Kyllä se oli mukavaa aikaa, kun kaikki olivat innolla
mukana…
Kilpailupuolelta mainittakoon käytössämme olleet tuomarialukset:
Pulska_Alli, Solmu, Ida; Kaja ja Seuleena, apualuksina HMS Louhi
ja lukuisa joukko pienveneitä.
Oma urani mystiseen purjehdusmaailman alkoi Juhannuskokosta,
mistä pelastin mielestäni vesikelpoisen soutuveneen
kesäpaikkamme ystävällisen isännän avustuksella ja ei kun
tervaa, säkkikangasta ja peltiä sekä metsästä mastopuuta ja
lakanoita kaapista. Kesä oli pelastettu ja järvi tuli tutuksi.
Ja sitten kanootti, tietenkin masto siihenkin viriteltiin ja
järveä tutkailtiin niinäkin vuosina. Himo kasvoi ja kun kukkaro
osittain pullotti, houkuttelin veljeni kimppaan ja hankimme
Zorikan, Airisto-veneen, kansanveneen muunnelman ja sillä pääsin
meren makuun. Sattuman sanelema juttu, minusta ei koskaan tullut
matkapurjehtijaa, kun Arjaksen Antti tavoitti meidät saaresta ja
houkutteli koepurjehdukselle Kajalla, 5.5 mR:llä. ja ihastuin
siihen spinaakkeriin. Siitä se alkoi, kilpapurjehdus, työni
lomassa. Hullua hommaa, mutta mielenkiintoista.
Ja kuten sanoin, matkapurjehtijaa minusta ei koskaan tullut,
siirtopurjehdukset nonstop-tyyliin minulle ovat aina sopineet,
"lepakolle", ja pisin siirtopurjehdukseni on Lauttasaaresta
Välimerelle, Ben Almadenaan, mutta mielestäni sekään ei ollut
matkapurjehdus, siirto mikä siirto.
H-veneelläni olen nautiskellut yksinpurjehduksista,
trimmailluista ja vesillä oloista siihen tahtiin kuin huvittaa
naruista nykiä, mutta kun Allu tuli kuvioihin mukaan niin tuo
kilpailuvietti hieman hiipui. Allu ei tykännyt kylkimyyryä
kulkevasta Mambasta, siis tehtiinpä siitä kalastustroolari,
käytiin luodoilla tms, ja laskinpahan eräänä vuonna
ahvensaaliin, oli niitä hieman yli 500 kpl ja kaikki syötiin
kalakukkoina.
Tuossa laskeskelin eri merkkisiä veneitä, joita olen urallani
päässyt ajelemaan ja kyllä niitä on kertynyt taipaleelleni 52
kpl, kevytveneitä, köliveneitä ja ½-tonnareita. Upeimmat alukset
allani ovat "Cheers", 45-jalkainen Diva, tyhjät kuoret ja
10-henkisellä miehistöllä. Ja viikon sitä kipparoin, puuskissa
van 32 m/s , mutta maihin päästiin. Kuitenkin upein alus, minkä
ruoriin pääsin, on maapallon ympäri kisaan osallistunut Daltonin
kipparoima Amer Sport One, kangasta ylhäällä enemmän kuin
pienessä vaatekaupassa.
Haaveenani on edelleenkin päästä ajamaan Swan 65:sta kerran
eläissäni päästäkseni eläkkeelle, mutta ehkäpä mieltäni
lohduttaa nuo 52 erimerkkistä alusta, joita olen saanut kokeilla
ja niistäkin samanmerkkisiä useampiakin kertaa.
Ja kuten Lasse Mårtenson aikoinaan sanoi, kaikki muu on turhaa
paitsi purjehdus, vaan ei pelkkä matkapurjehdus pisteestä A
pisteeseen B..., voi sitä harrastaa toisellakin tavalla,
kisaillen ja nauttia yksinpurjehduksestakin……..
Iloisia purjehdusmatkoja
Hessu