OV:N PURJEHDUSJAOSTON HISTORIIKKI

Kun OV perustettiin Kivekkään Lassen johdolla vuonna 1962, tarkoitus oli lähinnä moottoriveneily, mutta kaukonäköisenä Lasse oli sääntöjä laatiessaan huomioinut myöskin purjeveneet silloista huolimatta. Niinpä telakalle ilmaantui talvehtimaan pari purjevenettä, Arjaksen 5.5 mR Kajava ja Joutsenen Sulka. Oli aika perustaa OV:hen purjehdusjaosto, mikä toteutettiin Arjaksen Antin toimesta hallituksen päätöksellä vuonna 1966. Ja seuraavana veneenä alueelle tuli Arimon Kallun Hjorno. Puuhamiehenä Antti haali Riihilahdesta meitä "villejä" tähän järjestötoimintaan ahkerasti ja muistini mukaan Zorikamme merkittiin neljäntenä veneenä OV:n rekisteriin samaan aikaan kun useampiakin veneitä listattiin OV:hen.

Telakan, mutalikon, edustalle oli syksyllä 1967 ankkuroitu siis useita pursia, kölisyvyyksiltään 1,10 metristä alkaen, ja maihinhan ne oli saatava. Siispä talkoot pystyyn ja nosto-/laskurataa rakentamaan. Onneksi joukko moottoriveneilijöitä osallistui näihin talkoisiin ja saatiin aikaiseksi, rata, joka kahdesta siirrosta huolimatta palvelee koko venekantaamme vieläkin. Ja tästähän lähti toimimaan OV:n purjehdustarinat.

Ensimmäiset kisat jarjestettiin Laajalahdella vuonna 1967, osallistujia Suomen huippupäästä 9 kpl, mm. Eki Aikala. Kisat ja lahden olosuhteet, tuulta eikä aallokkoa, miellyttivät niin, että viikon kuluttua piti järjestää uudet kilpailut, osanottajia n. 20 venekuntaa ja siitähän järjestelyt jatkuivat. Kilpailut laajenivat ja laajenivat, parhaimmillaan Laajalahden avoimiin osallistui 148 venekuntaa, lahti oli täynnä kisailevia veneitä, mutta into hiipui ja järjestäjistä tuli ongelma. Yritimme vielä EPS:n kanssa, mutta ei onnistunut, ja kisajärjestelyt loppuivat.

Kerran vielä makeata suuhun, kun Finnair tiedusteli ratojamme Euroopan lentoyhtiöiden kisailuihin
ja kuin mato koukussa, siihen takerruimme. Paras anti oli näistä kisoista, kun tiukka britti kehuskeli purjehtineen kilpaa ympäri maailmaa, mutta ei ole kohdannut näin tarkkoja starttilinjoja eläissään - kiitos Lehtosen Jukan prisman.

Ja vielä kerran houkuttelin porukan kasaan järjestämään 2.4:sille eri luokkien mestareille kisat ankarissa olosuhteissa Laajalahdella . Tuulta kyllä riitti ja hyvä, että veneet pysyivät pinnalla, mutta kisahenkeä kyllä riitti ja tuomaristolle lämpöä riitti Idan kiukaalta. Ja kerran vielä kiellon päälle. Kokosimme joukkomme 2.4 mR-veneitten avoimiin SM-kisoihin ja uusilla "makkararadoilla". Oli mielenkiintoinen kisa oikuttelevissa keleissä ja uudella systeemillä. Lopputuloksiin tarvittiin jopa videoita ja sääntökirjaa asioitten selvittämiseksi. ja kyllä näkyi, että into oli hiipunut siihen malliin, että annetaan tilaa jnnokkaammille, OV:n porukalta oli "puhti pois"

Kuusikymmentäluvun lopulla OV osallistui Haipurjehtijat ry:n järjestämään Hai-cup'iin. OV voitti vieraissa hankolaiset ja naantalilaiset sekä kotona uusikaupunkilaiset. Näin OV selvisi loppuotteluun, joka pidettiin Lahdessa. Vesijärven tuulia eivät meripurjehtijoiden nenät oikein haistaneet ja Lahden Purjehdusseura voitti finaalin. Cup'in kilpailut suoritettiin kaksimiehistöisin joukkuein siten, että järjestävä seura antoi käyttöön neljä venettä, jotka arvottiin. Koska kaikki veneet eivät välttämättä olleet aivan samanveroisia, saattoi arpaonnellakin olla oma vaikutuksensa tuloksiin. Kukin joukkue sai halutessaan käyttää omia purjeitaan. OV:ssa oli tuolloin neljä kilpailukuntoista Hai-venettä: Merihai II (J. Lehtonen), Haikara (Väänänen & Jaakkola), Martina (M. Riihimäki) ja Hjorno (K. Arimo). Kotiottelu järjestettiin em. veneillä Lauttasaaren lounaispuolisilla vesillä, missä myös pidettiin keskiviikkoisin harjoituskilpailuja. Hai-purjehdus OV:ssa lopahti omistajien vaihtaessa muihin luokkiin tai muuten vain lopettaessa kilpailemisen.

Mukavina muistoina ovat edelleenkin nuo saaritapaamisemme viikonloppuisin, eri Espoon saarissa.Grillailtiin ja huulta heiteltiin, katsoimme jopa jalkapalloa telkkarista rantakallioilla pitkien piuhojen varassa ja vilusta väristen aamuvarhaiseen. Jaostomme osallistui myöskin useille juniorileireille valmennussyistä ja osanottohan oli parhaimmillaan yli 60 junnua ja näillä leireillä kunnostuivat "Mimmiliigamme" ja varsinkin Mäkelän Antti, joka nimitettiin "Pääemännöiksijäksi".

Toimintaa oli, mutta se hiipui ja nyt tarvittaisiin uusi "Puuha-Petteri" herättelemään tuo vanha vire toimintaan entiseen malliin. Kyllä se oli mukavaa aikaa, kun kaikki olivat innolla mukana…

Kilpailupuolelta mainittakoon käytössämme olleet tuomarialukset: Pulska_Alli, Solmu, Ida; Kaja ja Seuleena, apualuksina HMS Louhi ja lukuisa joukko pienveneitä.

Oma urani mystiseen purjehdusmaailman alkoi Juhannuskokosta, mistä pelastin mielestäni vesikelpoisen soutuveneen kesäpaikkamme ystävällisen isännän avustuksella ja ei kun tervaa, säkkikangasta ja peltiä sekä metsästä mastopuuta ja lakanoita kaapista. Kesä oli pelastettu ja järvi tuli tutuksi. Ja sitten kanootti, tietenkin masto siihenkin viriteltiin ja järveä tutkailtiin niinäkin vuosina. Himo kasvoi ja kun kukkaro osittain pullotti, houkuttelin veljeni kimppaan ja hankimme Zorikan, Airisto-veneen, kansanveneen muunnelman ja sillä pääsin meren makuun. Sattuman sanelema juttu, minusta ei koskaan tullut matkapurjehtijaa, kun Arjaksen Antti tavoitti meidät saaresta ja houkutteli koepurjehdukselle Kajalla, 5.5 mR:llä. ja ihastuin siihen spinaakkeriin. Siitä se alkoi, kilpapurjehdus, työni lomassa. Hullua hommaa, mutta mielenkiintoista.

Ja kuten sanoin, matkapurjehtijaa minusta ei koskaan tullut, siirtopurjehdukset nonstop-tyyliin minulle ovat aina sopineet, "lepakolle", ja pisin siirtopurjehdukseni on Lauttasaaresta Välimerelle, Ben Almadenaan, mutta mielestäni sekään ei ollut matkapurjehdus, siirto mikä siirto.

H-veneelläni olen nautiskellut yksinpurjehduksista, trimmailluista ja vesillä oloista siihen tahtiin kuin huvittaa naruista nykiä, mutta kun Allu tuli kuvioihin mukaan niin tuo kilpailuvietti hieman hiipui. Allu ei tykännyt kylkimyyryä kulkevasta Mambasta, siis tehtiinpä siitä kalastustroolari, käytiin luodoilla tms, ja laskinpahan eräänä vuonna ahvensaaliin, oli niitä hieman yli 500 kpl ja kaikki syötiin kalakukkoina.

Tuossa laskeskelin eri merkkisiä veneitä, joita olen urallani päässyt ajelemaan ja kyllä niitä on kertynyt taipaleelleni 52 kpl, kevytveneitä, köliveneitä ja ½-tonnareita. Upeimmat alukset allani ovat "Cheers", 45-jalkainen Diva, tyhjät kuoret ja 10-henkisellä miehistöllä. Ja viikon sitä kipparoin, puuskissa van 32 m/s , mutta maihin päästiin. Kuitenkin upein alus, minkä ruoriin pääsin, on maapallon ympäri kisaan osallistunut Daltonin kipparoima Amer Sport One, kangasta ylhäällä enemmän kuin pienessä vaatekaupassa.

Haaveenani on edelleenkin päästä ajamaan Swan 65:sta kerran eläissäni päästäkseni eläkkeelle, mutta ehkäpä mieltäni lohduttaa nuo 52 erimerkkistä alusta, joita olen saanut kokeilla ja niistäkin samanmerkkisiä useampiakin kertaa.

Ja kuten Lasse Mårtenson aikoinaan sanoi, kaikki muu on turhaa paitsi purjehdus, vaan ei pelkkä matkapurjehdus pisteestä A pisteeseen B..., voi sitä harrastaa toisellakin tavalla, kisaillen ja nauttia yksinpurjehduksestakin……..

Iloisia purjehdusmatkoja

Hessu